Löysin opiskeluvuosieni muistivihkosta selvän imperatiivilauseen: Ala kirjoittaa blogia! No nyt sitten alan, viimeinkin. Kas, sen jälkeen kun aloitin nelisen vuotta sitten kokopäivätoimisena valokuvaajana ja yrittäjänä Jyväskylässä, on ollut aika paljon kaikenlaista puuhaa kalenterissa.
Olen siis Mika nimeltäni, kuten varsin monet muutkin 1970-luvun lapset, ja syntyjäni Jyväskylän Mäki-Matista. Kameran olen kuulemma napannut leikkiini reilun vuoden vanhana, ja alakouluikäisenä jo valokuvasin mielelläni veljen vanhalla filmipokkarilla. Kuvia on edelleen tallessa albumissa. En ehkä ollut kovin kiinnostunut ilmaisullisista asioista, mutta kuvia oli hauska ottaa ja kamera oli mielenkiintoinen esine. Erään mielestäni hienon kuvan muistan ottaneeni n. 8-vuotiaana, kuvassa oli pappani. Siinä vanha mies seisoo traktorinsa vierellä niin suuren kuusen edustalla, että näyttää itse pieneltä vaikka suurikokoinen mies olikin.
Yläasteella olin Kesyn koulun valokuvauskerhossa, jossa kehitettiin itse mustavalkokuvia. Ensimmäisistä kesätyörahoista ostin ekan ja myös ainoaksi jääneen filmijärkkärini, se oli Canon EOS 650. Kuvat olivat pokkarien jälkeen surkean epätarkkoja, enkä malttanut opetella valokuvauksen perusteita kun piti koko ajan soittaa kitaraa, tehdä lauluja ja ajatella tyttöjä. Valokuvaus siis sai jäädä hetkeksi.
Sitten koitti ensimmäisten digipokkarien aika, juuri sopivasti kun lapseni olivat leikki-iässä. Kaikeksi onneksi myös vyökotelot, haha, olivat suurta muotia, joten kamera kulki näppärästi mukana siinä nahkaisen puhelinkotelon vieressä. Digipokkarien makro-ominaisuudet olivat varsin hyvät, joten lasten kesätouhujen lisäksi innostuin kuvaamaan myös mm. sisiliskoja ja hyönteisiä, joiden hienoista yksityiskohdista sai kuvista selvää paremmin kuin paljaalla silmällä.
Nuorisosihteerin työssä ajauduin myös valokuvaamaan, kun markkinointia ja viestintää piti tehdä niillä pienillä resursseilla mitä käytössä oli. Samalla digijärkkärit tulivat jo hinnaltaan saavutettaviksi ja laadultaan kelvollisiksi.
Ja sitten vuonna 2014 ystäväni esitteli minulle Adobe Lightroom -kuvankäsittelyohjelman. Kokeilin kuvata ns. raakakuvia RAW-formaatissa joka antaa kuville valtavasti säätömahdollisuuksia ja dynamiikkaa, ja ne voidaan sitten ikään kuin kehittää kuvankäsittelyssä. Noilta ajoilta on jäänyt elämään sutkaus jolla nauratan joskus asiakkaitani edelleen: “Onpa hieno kuva, minäkö tämän otin!”.
YouTuben valokuvaustutorialien parissa vietetty vapaa-aika ei pian enää riittänyt, vaan hain opiskelemaan valokuvaajan ammattitutkintoa Jyväskylän Gradialle. Tuskin mitään olen jännittänyt niin paljoa kuin silloin jännitin tietoa kouluun pääsemisestä. Ja hämmästyksekseni koulun ovi avautui, vaikka olin jokseenkin varma, ettei mun taidot olleet vielä lähelläkään vaatimustasoa. Opiskeluista kirjoitan myöhemmin lisää, mutta ehkä opintojen yksi tärkeimpiä merkityksiä oli ammatti-identiteetin kehittyminen. Jo aikuisen ikään ehtineellä ammatinvaihtajalla oli valevalokuvaajan syndrooma aika vahvana, ja siitä eroon pääseminen on ollut kovan työn tulosta. Piti nimittäin jatkaa vielä valokuvaajamestarin tutkintoon saakka, ennen kuin aloin arvostaa osaamistani niin, että se auttavasti kelpasi itselleni. Oli kyllä lohdullista huomata opiskelukavereiden kesken, että kyseessä onkin aika normaali ilmiö jonka kanssa ei onneksi tarvinnyt kärvistellä yksin.
Nyt olen siis kokopäivätoiminen valokuvaaja ja alan yrittäjä. Jyväskylä ympäristöineen on pääasiallinen toimialueeni; kuvaan mm. henkilökuvat ja yritysten kuvapankkikuvat ja palveluihini kuuluu myös tapahtumakuvaus ja dronekuvaus. Vaikka palvelen yrityksiä enimmäkseen Keski-Suomessa, reissaan kuvaamassa myös ympäri maata koska osa asiakkaistani on valtakunnallisia yrityksiä. Pääkaupunkiseutu on tullut kuvioihin myös mukaan samasta syystä, lisäksi osa perheestäni asuu Helsingissä.
Mut tunnetaan myös laulaja-lauluntekijänä. Levyt soivat aikanaan radioissa paljonkin ja teen musiikkia edelleen, mutta hieman harvakseltaan. Luovuus ei ole rajatonta, ja siitä kapasiteetista suurin osa menee tällä hetkellä työhöni valokuvaajana. Mutta siihenpä sitä käytän varsin mielelläni!
Mika